..on siinä kun ajellaan töistä kotio aamulla seitsemän aikaan ja kaupungille päin menee autoja jonossa, porukka menee töihin. Me taas kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan. Ehtii laittaa hyvin mukulatkin kouluun ennen kuin uni tulee.

Se ei ole taas niin siistiä kun täytyy laittaa kello herättämään kahdelta päivällä että ei nuku iltaan saakka. No nyt sen takia että ne mukulat täytyy hakea koulusta kun ah ihana kuntaliitos aiheutti sen että koulukyydeissä pihistellään nyt ja muuten tuo 14km:n koulumatka kestäisi taksilla 1,5-2 tuntia. Täytyyhän ne ylä-asteelaiset saada ensin kotiinsa. Hulluinta on se että taksi pysähtyy 10 minuutiksi tuossa muutaman kilsan päässä odottelemaan bussia joka tuo niitä ylä-asteelaisia, ehtisi kyllä koukata tästä meidän risteyksen kautta sillä aikaa mutta ei. Niin ja sekään ei sovi että siitä sitten kävelisivät vaikka kotiin tai haettaisiin. Perkeleen byrokratia.

No täytyy nyt vaan kestää nämä "aikaiset" herätykset, en vain millään raaski enää istuttaa muksuja illalla taksissa niin pitkään kun muutenkin lähtevät ennen kahdeksaa ja jos kotona olisi vasta puoli viiden maissa niin on se liian kauan.

********

Huomenna tulee sit se kauan pelätty 30 täyteen. Mitähän helkkaria äkin sitä pelkään?

MÄ MENEN NELJÄNNELLEKYMMENELLE!!! SITÄ!

Just tossa eilen illalla taas mietiskelin mun edellisiä syntymäpäiviä. Muistan ne synttärit kun kutsuin ainakin parikymmentä koulukaveria ja yksi vaan tuli,olin muistaakseni silloin 6 tai 7-luokkalainen. Oli se juhlaa... Tulee mieleen se Maija Vilkkumaan biisi "Ei saa surettaa", menivät juhlat aika lailla niin. Se taisikin olla viimonen kerta kun pidin varsinaiset synttärit.

Kun täytin 18, olin maha pystyssä viime metreillä, ei siinä paljoa juhlittu kun ei päässyt edes kävelemään kun äijä oli tulossa perse eellä.

19-vuotiaana sit olin taas maha pysyssä melkees viimesillään, ei sillonkaan oikeen pippalointi maistunut.

Sit olikin muistaakseni 21-vuotispippalot kun just muutamaa päivää ennen erosin edellisestä ukosta ja muutin Pohjanmaalle. Olisi tehnyt mieli pitää kunnon pirskeet, lähteä baariin bailaamaan sen kunniaksi että lopulta erosin ja vähän synttäreidenkin. No mutta ei sit juhlittu kuinkaan kun mutsin mielestä piti olla kuin hautajaisissa surullisen asian, eroamisen vuoksi. Voi helevetti! Parasta mitä mulle oli ikinä tapahtunut ja sit surraan niinkuin ois joku kuollu!

:D Sit oli paras, mun 25-vuotiset, kukaan ei muistanu ollenkaan että semmosetkin, ei etes oma ukko. No illalla taisin sanoa ukolle siitä joskus kahdeksan jälkeen, en saanu sanottua kuin "Niin, mulla oli sit tänään syntt....." ja jo ovi kävi, ukko pomppas autoon ja kaasutti tiehensä. Aattelin että mikäs sille ny tuli. Tulihan se varmaan kahden tunnin päästä takaisin pää punaisena kukkakimpun kanssa :D Sillon ei muakaan naurattanu mutta nyt kyllä..!

Varsin ol ollu vaiherikkaat synttärikemut, no nyt sit menee makkaraa myydessä, mutta taidanpa vapaalla korkata beaujolaiksen (ostin jo kyllä viime vapaalle mut en mää jaksannu, yhden lasillisen join) ainakin. Poika kysyi mitä haluisin synttärilahjaksi, sanoin että siivoavat niin se riittää ja tuumasi että oot sää vaikea äiti... Siis ihan tosissaan.

Että semmosia.